Ensi-ilta täytti Niagaran

Ajatuksia kuolevaisuudesta -lyhytelokuvan ensi-ilta pidettiin 9.1.2013 elokuvateatteri Niagarassa Tampereen Kehräsaaressa. Ensi-ilta keräsi salin täyteen (n. 120 ihmistä) katsomaan ohjaajan (Jani Ilomäki), kuvaajan (Mikko Parttimaa), tuottajan (Julia Elomäki) ja production designer (Salla Lehtikangas) lopputyöelokuvaa Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Kahdeksan ja puoli minuuttinen lyhytelokuva kuvattiin lokakuussa 2012 ja saatiin valmiiksi juuri ennen ensi-iltaa. Projekti alkoi virallisesti lopputalvesta 2012, kun Jani luki Mikon ja Sallan tekemän kurssikäsikirjoituksen junassa. Tästä mielikuvituksellisesta käsikirjoituksesta päätettiin tehdä elokuva ja loppukeväänä se oli jo neljän ihmisen lopputyöelokuva.

Nyt työryhmä toivoo, että elokuva näkyy mahdollisimman paljon erilaisilla festivaaleilla!